Pukuvuokraus

Osallistutko keskiaikateemaisiin häihin, pitoihin tai naamiaisiin? Tai ehkä kaipaat asustetta liveroolipeliin tai hieman erilaisiin polttareihin? Haluatko kokeilla, miltä tuntuu olla ritari, prinsessa, viikinki tai munkki?

Hämeen keskiaikatapahtumat oy:llä Hämeenlinnassa on laaja valikoima entisaikojen pukuja ja asusteita. Vuokraamme asuja yksityisille, yhdistyksille ja yrityksille erilaisiin tapahtumiin.

Puvustoon kuuluu pukuja niin aikuisille kuin vähän pienemmällekin väelle. Voit sonnustautua esimerkiksi linnanrouvaksi, aatelisherraksi, hengenmieheksi tai -naiseksi, talonpojaksi, kerjäläiseksi tai synkäksi pyöveliksi. Puku- ja kokovalikoima on  lavea, joten älä epäröi ottaa meihin yhteyttä, vaikket yltäisi taikka mahtuisi aivan standardimittoihin. Lähes kaikki puvut ovat ns. yksittäiskappaleita, mutta isommankin ryhmän voi asustaa yhtenäisesti. Vain luovuus ja pelisilmä ovat rajana!

Lisäksi rekvisiittavarastossamme on mm. hilpareita, viirejä, viirisiimaa, kilpiä, standeja, tulikoreja ja muokattavia opaskylttejä. Meillä on tarjolla myös keraamisia juoma-astioita 300 hengen pitoihin. Tarvittaessa voimme pukea vaikkapa tiiminne muutaman hengen joukkuepelejä varten tabardein tai viitoin.

Hinnasto

  • Aikuisen keskiaikaisen pukukokonaisuuden vuokra kaikkine asusteineen 50 € jalkineita lukuunottamatta.
  • Lapsen pukukokonaisuus 30 € jalkineita lukuunottamatta.
  • Yksittäisen asusteen vuokrahinta alkaen 10 €.

Maksutapa: sähköpostilasku. Minimilaskutus 30 €. Jos tilaat postitse, hintaan lisätään 15 € toimitus- ja käsittelykuluja.

Hinnat sisältävät alv:n. Vuokra-aika sopimuksen mukaan 1–7 päivää.

Yhteystiedot ja aukiolo

Sanni Hallanvaara
toiminnanjohtaja
puh. 040 865 5915
sanni.hallanvaara(at)yahoo.com
postiakeskiajalta(at)gmail.com
tai puh. 040 156 1017

Keskiaikainen puvustomme osoitteessa Merventie 5, 13270 Parola. Talvikaudella puvustomme palvelee arkisin sopimuksen mukaan (suljettu arkipyhinä). Sopiaksesi tulostasi soita tai tekstaa Sannille etukäteen.

Ajo-ohjeet ja julkinen liikenne

Osoite navigaattoreille on Merventie 5, 13720 Parola. Lähimmältä paikallisliikenteen bussipysäkiltä on matkaa n. 100 m, Parolan juna-asemalta (henkilöjunat) n. 500 m.

Punatiilisen Tehdasvilla-rakennuksen vieressä on punainen puinen ulkorakennus, jonka seinässä on kyltti ”Seinustalle paikoittaminen sallittu vain keskiaikayhdistykselle”. Siihen siis voivat pysäköidä myös asiakkaamme. Pihan muut seinustat ovat talon muiden asukkaiden käytössä.

Puvustomme sijaitsee tiilirakennuksen 2. kerroksessa (portaat ylös, 1. porrastasanteella heti oikealla).

 

 

 

Share