Ajo-ohjeet ja julkinen liikenne

Tarkempi ajo-ohjeistus vuoden 2017 tapahtumaan ja muut lisätiedot vahvistetaan kesän 2017 aikana. 

Alla olevat tiedot koskevat 2016 tapahtumaa. Muutokset mahdollisia.

Hämeen keskiaikamarkkinat sijoittuvat Hämeenlinnan Linnanpuistoon ja lähes koko Linnanniemen alueelle. Katuosoite on Kustaa III:n katu, joka on kokonaisuudessaan tapahtuma-alueella, eivätkä siellä olevat paikoitusalueet ole käytössä. Seuraa sisääntuloteiltä opasteita Hämeen linnaan ja lähempänä tapahtuma-aluetta omia opasteitamme.

Hämeen Keskiaikamarkkinat suosittelee, että vieraat saapuisivat paikan päälle julkisilla kulkuneuvoilla. Juna- ja bussiyhteydet Hämeenlinnaan ovat monipuoliset ja lukuisat.

Linja-autoasema on Hämeenlinnan keskustassa ja sieltä on noin 10 minuutin kävelymatka markkina-alueelle suoraan pitkin linja-autoaseman kulmalta lähtevää mäkistä Linnankatua. Rautatieasema on hieman kauempana, sieltä on noin 20 minuutin kävelymatka markkinoille, mutta reitti kulkee pitkin kauniita Vanajaveden rantoja.

Festivaalibussi

Vuonna 2016 vieraille tulee olemaan kuljetus tapahtuma-alueelle rautatieasemalta, linja-autoasemalta, valikoiduilta pysäköintialueilta lähitienoolla ja merkityiltä pysäkeiltä. Hämeen keskiaikamarkkinat -logolla merkitty festivaalibussi kiertää rautatieaseman, linja-autoaseman sekä tapahtuma-alueen väliä non-stoppina. Busseja on yksi ja sen kulkuväli on noin 30 min.

Meno: Ensimmäinen festivaalibussi lähtee rautatieasemalta la 20.8. ja su 21.8. klo 10:00.
Paluu: Viimeinen festivaalibussi Hämeen keskiaikamarkkinoilta lähtee la 20.8. klo 19:00 ja su 21.8. klo 17:00.

Festivaalibussi kulkee klo 10:00 jälkeen non-stoppina (HUOM. Tauko n. klo 14–15) seuraavaa reittiä (HUOM reitti muuttunut ennakkotiedoista, Brahenkatu jäänyt pois sillakorjaustyön takia:

Rautatieasema – Teatteri – Linja-autoasema – Raatihuone – Danske-pankki – Kate – Erottajakatu –Lukiokatu –Kasarmikatu – Treentie – Kaupunginpuisto – Keskiaikamarkkinat (Tykkitulli)

Keskiaikamarkkinat (Tampereentie) – Reska – Linja-autoasema – Teatteri – Rautatieasema.

Festivaalibussin reitti ja aikataulu_2016

 

Karttalinkit

Kustaa III:n katu

Linnanpuisto

Koordinaatit (WGS 84)
N 61º 0.092′ E 24º 27.398′

 

Pysäköinti

Mikäli tulet tapahtumaan omalla autolla, ota huomioon, että tapahtuma-alueen välittömässä läheisyydessä on varsin rajallisesti pysäköintitilaa.

Pysäköintipaikoille opastavat markkina-alueen lähistöllä liikenteenohjaajat. Enemmän pysäköintitilaa on esimerkiksi pienen kävelymatkan päässä tapahtuma-alueesta pohjoiseen, Kaupunginpuistossa. Klikkaa alla olevaa linkkiä nähdäksesi Kaupunginpuiston pysäköintipaikat kartalla:

Kaupunginpuistossa

Lisää pysäköintitilaa löytyy Kaivoparkista, (osoitteessa Kaivokatu 13) sekä Keinuparkista (osoitteessa Talaskuja 2). Pysäköinti maksetaan jälkikäteen pysäköintitalon automaattikassoilla. Maksun voi suorittaa kolikoilla, seteleillä, pankkikorteilla sekä yleisimmillä luottokorteilla. Molemmat pysäköintitalot sijaitsevat kävelymatkan päässä Linnanpuiston alueelta. Lisätietoja Kaivoparkista ja Keinuparkista löytyy alla olevan linkin takaa:

Hämeenlinnan pysäköinnin kotisivu

 

Esteetön pysäköinti

Esteetön pysäköinti (pyörätuolitunnuksella) on sijoitettu keskelle tapahtuma-aluetta, linnan eteläisen portin läheisyyteen. Ajosuunta on Tampereentien ja Kustaa III:n kadun liittymästä, josta järjestyksenvalvojat ohjaavat paikalle.

 

Linja-autot

Linja-autoille on paikkoja Tampereentien ja linnan välissä ent. Linnankioskin takana.

 

Esiintyjät ja kauppiaat

Esiintyjät ja kauppiaat, pysäköintiohjeet myös infosta päälavan tuntumasta!